100 litraa sahtia voi näyttäytyä katsojalleen monella tavalla. Itse poimin elokuvasta hurttia ja hauskaa sekä välillä hienovaraisempaakin huumoria. Toisaalta kiemurtelin välillä paikoillani jonkinlaisen järkytyksen tilassa. Pirjo Lonka ja etenkin Elina Knihtilä tekevät elokuvassa erittäin uskottavat roolisuoritukset hieman syrjäytyneinä, alkoholiin menevinä siskoksina. He jatkavat sukunsa perintöä sahdinvalmistajina ja yrittävät saada isänsä hyväksyntää tekemällä mahdollisimman maukasta sahtia. Isä ottaa maistiaiset, mikäli ei ole ehtinyt ottaa antabusta ensin.
Täysi rähinä lähtee käyntiin, kun kolmas sisko tulee kylään, kertoo menevänsä naimisiin ja tilaa siskoiltaan sata litraa sahtia. Sahdista tuleekin oikein suunmukaista. Niin suunmukaista, että maistellessa menee kaikki.
Siinä onkin sitten aika työmaa hommata korvaava setti häihin mennessä. Juuri, kun luulee, ettei mikään voi enää mennä hullummin, niin kahta kauheampi kohellus jatkuu. Suomalainen nainen ei nimittäin anna periksi.
Tarina sijoittuu Sysmään, koska mihinkäs muuallekaan. Selitys on tosin jossain määrin looginen, koska käsikirjoittaja-ohjaaja on alun perin samalta nurkalta. Kuvauspaikkojen valintaan on kiinnitetty tarkkaa huomiota ja ne tukevat elokuvaa. Lisäksi suuri ansio on elokuvan hieno musiikki, joka kauneudellaan
oikeastaan korostaa tiettyä kauheutta.
Esittelyn kirjoittaja: Kati Nordman
Ohjaus: Teemu Nikki,
88 min, K 12
