Kuvan kuvaus
Becoming Led Zeppelin

Becoming Led Zeppelin

23.08.2025 21:45

11.00 €

Nuoruuteni ehdottomasti tärkein bändi oli Led Zeppelin. Uotilan kirjaston musiikkihuoneessa kävin kuuntelemassa lukuisat kerrat kirjaston tuoreimmat hankinnat Led Zeppelin vol II ja vol IV. Radion silloisessa musiikkitarjonnassa rock ’n’ roll oli verrattain harvinaista, joten kirjaston ajan hermolla ollut hankintapolitiikka keräsi rokkipoikien kiitokset.

Bernard Mahonin dokkari on hieno sukellus legendaarisen bändin syntyvaiheisiin. Kertojina toimivat yhtyeen elossa olevat alkuperäisjäsenet Jimmy Page, Robert Plant ja John Paul Jones. Dokkari käsittää bändin historiasta vain pari ensimmäistä vuotta ja levyä. Bändin nousu rokin terävimpään kärkeen jää odottamaan – toivottavasti pian tulevaa – seuraavaa elokuvaa. Led Zeppelin lopetti uransa huipulla rumpali John Bonhamin kuolemaan 1980.

Led Zeppelin syntyi The Yardbirds-yhtyeen rauniolle, kun Jimmy Page päätti perustaa oman bändin. Pagen valitsemat Jones ja Bonham olivat tuolloin vähän päälle parikymppisiä, mutta nuoresta iästään huolimatta jo käsittämättömän kokeneita studiomuusikoita. Pagea itseään pidetään yhtenä kovimmista kitaristeista, joka on eniten vaikuttanut rokin kehitykseen.
Page piti tiukasti kiinni siitä, että albumit piti soittaa kokonaan, eikä niistä saanut irrottaa singlelevyjä. Siksi hän lisäsi kaiken maailman kakofonia kakkoslevyn ilmeiseen hittibiisiin Whole Lotta Loveen. Kaikkiaan hieno dokkari, jota kenenkään musadiggarin ei pidä jättää väliin.

Esitys on omistettu Jussi Valkojan muistolle.

Esittelyn kirjoittaja: Tarmo Hotanen

Ohjaus: Bernard MacMahon, 121 min, K12, UK/ US, 2025,
musadokumentti

© Blue Sea Film Festival | Powered by Maksutin Webshop