Pieni musta kissa kavereineen, etsimässä henkiinjäämisen mahdollisuutta suuren tulvan keskellä. Ei ihan perinteisin seikkailuelokuvan asetelma, mutta latvialainen Gints Zilbalodis voitti sillä parhaan animaatioelokuvan Oscarin.
Elokuvan voi katsoa perinteisenä eläinsatuna, mutta siinä on myös hyvin ajankohtaisia kerroksia. Rankkasateet ja tuhotulvat riehuvat nyt oikeassakin maailmassa.
Entä minne kaikki ihmiset ovat kadonneet? Alkujakso näyttää, että he ovat olleet paikalla vielä tovi sitten, rakentamassa talojaan ja patsaitaan. Olivatko he ilmastokatastrofin ensimmäiset uhrit?
Muut eläimet tuntuvat kuitenkin selviävän ilman ihmistä, vaikka pelastumiset ovatkin täpäriä. Ja tämä on lohdullista: maapallo jatkaa elämäänsä vaikka ihminen katosikin, ehkä omien tekojensa seurauksena.
Animaatio sopii genreen mainiosti, sillä siinähän voi sananmukaisesti tapahtua mitä tahansa. Kamera pääsee nyt kiipeämään ja sukeltamaan aivan minne ohjaaja vain haluaa, ja katastrofikohtauksissa ei todellakaan tarvitse varoa yhtään mitään. Tunteikas ääniraita kruunaa kokonaisuuden, ilman ainuttakaan sanaa.
Elokuvan vanavedessä eläinhoitoloista on kuulemma adoptoitu ennätysmäärä mustia kissoja. En yhtään ihmettele.
Esittelyn kirjoittaja: Maija Teinilä
Ohjaus: Gints Zilbalodis, 85 min, K7, Latvia 2024
