Kuvan kuvaus
Keskiyön auringosta ikuisuuteen

Keskiyön auringosta ikuisuuteen

22.08.2025 21:00

11.00 €

Paola Suhonen on tullut tunnetuksi erityisesti vaatesuunnittelijana, mutta hän on paljon muutakin. Hän lastenkirjailija ja blukkareillakin esiintyvä muusikko. Hän on myös American Film Institutesta valmistunut elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja, joka on ohjannut lukuisia musiikkivideoita. Esikoiselokuvansa 7 Heaven Love Ways hän teki jo vuonna 2012. 

Esikoiselokuvansa tapaan Kesäyön auringosta ikuisuuteen on pesunkestävä indie, 16 mm kameralla kuvattu road movie. Texasin ja Meksikon rajaseutu on nyt vaihtunut Suomen kesään. Erikoisen tästä elokuvaprojektista tekee se, ettei se saa normaalia elokuvateatterilevitystä ollenkaan. Elokuva lähteen valikoidun festivaalikierroksen jälkeen kiertämään maata paikkoihin, joihin ”normilevitys” ei yllä tai kaupallinen levitys ole ylipäätään kiinnostunut, kuten vankiloihin, kunnantaloille tai vanhainkoteihin.

Vaikka levitys onkin epänormaali, kyseessä on kuitenkin ”oikea” elokuva, käsikirjoitettu, kuvattu ja näytelty juonielokuva. Tapahtumien keskiössä on Alina Tomnikovin esittämä Jonna, rakkaudessa kolhuja saanut nuori nainen. Hänen elämänsä suuri rakkaus häipyi viikkoa ennen häitä toisen naisen matkaan ja nyt Jonnalla on suhde mieheen (Matti Ristinen), jolla on lapsia edellisestä suhteesta. Uusperheen äitinä oleminen ei nappaa ja Jonna lähtee tien päälle etsimään itseään ja uutta elämää.

Matkan varrella mukaan tarttuu nuori muusikko Eetu (Mikael Rautasalo), joka etsii uutta bändiä. Nyt hän on matkalla Sallaan tapaamaan Alzheimeriin sairastunutta isäänsä. Yhdessä kaksikko lähtee matkalle läpi kesäisen Suomen.

Esittelyn kirjoittaja: Tarmo Hotanen

Ohjaus: Paola Suhonen, 149 min, K12

© Blue Sea Film Festival | Powered by Maksutin Webshop