1980-luvun puolivälissä Suomen yli pyyhkäissyt Dingo-ilmiö oli ällistyttävä kokemus tuon ajan nuorille. Oli minunkin pakko mennä keikalle ja kokea se hysteria, fanit sifonkihuiveineen, olihan se jotain – onneksi en mennyt aivovaurioon…
Elokuva keskittyy Pertti ”Nipa” Neumannin elämään sekä Dingon räjähdysmäiseen läpimurtoon ja suosion vuosiin, mutta myös äkilliseen tuhoon. Tarinassa avataan Neumannin henkilökohtaista elämää Dingomanian keskellä – sekä ennen että jälkeen.
Ohjaaja Mari Rantasila ja käsikirjoittaja Hanna Leivonniemi tuntevat aiheensa läpikotaisin, ovathan molemmat Dingo-ilmiön hyvin muistavia, syntyperäisiä porilaisia.
Yhdeksi keskeiseksi teemaksi elokuvassa nousee tulehtunut isäsuhde. - Eihän susta ole mihinkään, isä sanoo jo 1960-luvulla Pikku-Pertille. Mieskuva muuttui pikkuhiljaa umpimielisessä 1980-luvun Suomessa. Korvakorut, pitkä tukka, meikkaava mies oli jotain todella epäilyttävää. Sellaisia voisi vetää turpaan. Mutta Dingo rikkoi tabuja.
Elokuvan kaksi Neumannia – Saku Taittonen päätarinassa ja Jani Karvinen kehyskertomuksessa – onnistuvat rooleissaan hienosti aina esikuvansa puheenpartta ja maneereita myöten.
Käsikirjoitus on tiukka ja hiottu, puvustus hienoa, miljööt aitoja ja livekeikat, joiden lomaan on ujutettu aitoja livepätkiä, toimivat hienosti. Tekijöillä on selkeästi ollut visio siitä, mitä he haluavat tehdä.
Esittelyn kirjoittaja: Merja Valkoja
Ohjaus: Mari Rantasila, 88 min, K7
