Niko ja myrskyporojen arvoitus
Sympaattinen ja reipas Niko-poro lähtee jo kolmanteen talviseen seikkailuun.
Lentävä Niko-poro yrittää päästä isänsä varjosta. Hän hakee paikkaa joulupukin lentojoukkoihin, mutta joutuu kisaamaan pestistä Stella-nimisen nuoren poron kanssa. Samalla Niko joutuu valitsemaan erilaisten elämänsuuntien suhteen: ollako lentäjämestari vai ystävällinen toveri? Seuratako isän sorkanjälkiä, vai raivatako oma polku lumeen?
Elokuvan animaatiojälki on ilahduttavaa katseltavaa. Eläinten turkit näyttävät eläväisiltä, lumihangen pöllyävät aidon kimaltavasti ja taivaan revontulet ovat komeat. Myrskyporot ovat toimivan erilainen ”pahis”ryhmä ja suloisen hassut sopulihahmot taas saavat hymyn huulille.
Maailmalla mittavan levityksen saanut animaatio edustaa pohjoista ulottuvuutta. Jos eskimoilla on lukuisia sanoja lumelle, ohjaajapari Kari Juusosella ja Jørgen Lerdamilla on sille lukuisia värejä. Välillä lumipeite heijastelee pastellia, toisinaan revontulien vihreää ja joskus sinistä. Miljöö on maaginen, myös kirjaimellisesti, sillä lapsuuden ja aikuisuuden rajojen mukana heiluvat todellisuuden rajat.
Koko perheen elokuva vie pohjoisen tutun eläimen ison maailman puitteisiin ja suureen seikkailuun, mutta kaiken takana on myös arkitason opetus. Teiniuhoa uhkuva Niko oppii sekä kyseenalaistamaan vanhempansa että kuuntelemaan heitä.
Esittelyn kirjoittaja: Merja Valkoja
Ohjaus: Kari Juusonen, Jørgen Lerdam, 85 min, K7