Kuvan kuvaus
Omenavarkaat

Omenavarkaat

23.08.2025 22:15

11.00 €

”Yks ilta ja yks uus ihminen. Ei sen tarvitse olla mitään sen vakavampaa.”
Juuri eronnut Sebastian on kirpputorilla ostamassa uusia vaatteita. Sellaisia, joista hän ihan itse pitäisi. Myyjänä toiminut Satu kiinnittää Sebben kavereiden huomion. Siinä olisi hyvää piristysseuraa surulliselle miehelle. Kuten arvata saattaa, Sebben ja Satun tiet risteävät myöhemmin.

Nuoret skoolaavat baarissa uusille aluille. Alkoholin värittämän illan kulussa on jotain suomalaiselle tuttua. Kun ihmiset ottavat humalassa toisten asioita hoitaakseen, voi tilanne eskaloitua nopeasti. Sama juttu on erilaisten avautumisien tai vääränlaisten lähestymisien kanssa.

Kaikkien tapahtumien keskellä on Sebbe yksin. Kontrasti kiihkeästi käynnissä olevien juhlien ja Sebben hyvinvoinnin välillä tuodaan esille realistisessa kohtauksessa, jossa käydään lähellä kuolemaa samaan aikaan, kun seinän toisella puolella on ilo ylimmillään.

Omenavarkaat on erikoinen ja kerroksellinen elokuva. Sen voi ottaa erään sukupolven viettämän railakkaan yön kuvauksena. Toisaalta sitä voi katsoa yhteiskuntakriittisten lasien läpi. Näennäisen kepeissä, hauskoissa ja vitsailevissa repliikeissä käydään läpi raskaita teemoja. Elokuvasta voi valistunut katsoja poimia myös muutamia, palkitsevia intertekstuaalisia viitteitä muihin elokuviin.

Omenavarkaat-elokuvan lopussa on kaunis käännekohta, jossa kuvataan skuuttiperspektiivistä aamuun heräävää Helsinkiä. Maailma tuntuu uudelta. Juhlat eivät ole vielä loppuneet.

Esittelyn kirjoittaja: Kati Nordman

Ohjaus: Samppa Batal, 84 min, K12

© Blue Sea Film Festival | Powered by Maksutin Webshop