Kuvan kuvaus
Pepe

Pepe

22.08.2025 20:15

11.00 €

Pepe Willberg ei kaipaa esittelyjä, sillä ura on ollut pitkä ja monipuolinen. Mutta toisaalta mies ei ole koskaan ollut tyrkky ja hänen edesottamuksiaan ei ole tarvinnut lukea lööpeistä.  

Ohjaaja-käsikirjoittaja Severi Koivusalo onnistuukin dokumentissaan näyttämään myös sellaisia hetkiä, joihin faneilla ei ole ollut pääsyä. Esimerkistä käy laulutunti, jolla Pepe treenaa Pajatson aariaa. Ihmeellinen ääni taipuu lopulta siihenkin. Yksityiselämän tirkistely sen sijaan puuttuu, mikä kunnioittaa kohdetta. 

Dokumentti tavoittaa vaatimattoman miehen, joksi Willberg on vuosien mittaan osoittautunut. Kollegoiden (mm. Danny, Hector, Matti Mikkola) haastatteluissa ei tarvitse pelätä amerikkaisten tähtidokkareiden imelää hehkutusta - riittää kun kertoo pieniä sattumuksia ja faktoja. Muistelemaan päästään myös vanhojen ukkojen treenikämpällä, kun Islanders kokoontuu, 62 vuotta bändin perustamisen jälkeen.  

Mukana on runsaasti arkistomateriaalia, mutta dokkari ei ole puiseva elämäkertaelokuva. Uralla on ollut aallonpohjia, ja aina niitä on seurannut uusi nousu, viimeisimpänä Saimaa-projektit.   

Henkilökuva on lämmin, liikuttava ja alleviivaamaton, ja sellaisena se sopii kohteeseensa mainiosti. 

Esittelyn kirjoittaja: Maija Teinilä

Ohjaus: Severi Koivusalo, 86 min, S

© Blue Sea Film Festival | Powered by Maksutin Webshop