Kuvan kuvaus
The Helsinki effect

The Helsinki effect

22.08.2025 16:15

11.00 €

Elokuvan loppuessa sanoin itsekseni: ”Vau!” Mikäli politiikka, historia, diplomatia, Eurooppa tai dokumentit yhtään kiinnostavat, on tämä tänä vuonna ilmestynyt teos syytä katsoa! Itse asiassa vaikka edellä mainitut teemat eivät kiinnostaisi, on tämä dokumentti siltikin syytä katsoa.

The Helsinki Effect-elokuvan pääaihe on kuvata ja taustoittaa pitkää ETYK-prosessia, joka saatiin päätökseen Helsingissä vuonna 1975 pidetyssä huippukokouksessa. Aihe kuulostaa tylsältä eikä sitä dokumentissakaan peitellä. Käy kuitenkin ilmi, että elokuvan tekijä on luonut valtavan videomateriaalin ja huolellisen taustatyön avulla aivan uudenlaisen tavan kertoa historiaa. Dokumentin ansiona on myös muun aikalaiskuvamateriaalin käyttäminen. Se tuo dokumenttiin syvyyttä, taiteellisuuden tuntua ja auttaa
katsojaa samaistumaan 1970-luvun ihmisten mielenmaisemaan. Lisäksi erittäin nokkela musiikki tai kohdat, joissa se puuttuu auttavat ymmärtämään, mitä tunnelmia dokumentissa milloinkin halutaan välittää.

Aiheen perusteella voisi kuvitella, että kyseessä on pölyinen teos, mutta sitä tämä ei ole yhtään. Dokumentti on raikas, oivaltava ja kuivahkolla tavalla myös hauska. Diplomatiasta kertominen ja sen tärkeyden korostaminen eivät ehkä ole kylmän sodan loppumisen jälkeen olleet niin tärkeitä kuin juuri nyt.

The Helsinki Effect auttaa meitä ymmärtämään syitä rautaesiripun laskeutumisen takana ja muistuttaa meitä siitä, että pitkät, rauhaarakentavat konferenssit ovat aina parempi asia, kuin se toinen vaihtoehto.

Esittelyn kirjoittaja: Kati Nordman

Ohjaus: Arthur Franck, 87 min, S

© Blue Sea Film Festival | Powered by Maksutin Webshop