Norjalainen Vanhempainilta on varmasti yksi tämän vuoden bluukkarien parhaista elokuvista. Se yhdistää taitavasti vakavaa draamaa, mustaa huumoria ja surrealismia. Ohjaaja Halfdan Ullmann Tøndel on kirjailija Linn Ullmanin poika ja siis Ingmar Bergmanin ja Liv Ullmannin tyttärenpoika. Vanhempainilta on hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa. Elokuva herättää kysymyksiä ja jättää katsojalle ajateltavaa. Vanhempainilta sai vuoden 2024 Cannesin elokuvajuhlilla parhaalle esikoiselokuvalle myönnettävän Caméra d’Or -palkinnon ja oli Norjan Oscar-ehdokas kansainvälisten elokuvien sarjassa.
Elisabeth on kutsuttu kouluun neuvotteluun. Hänen kuusivuotias poikansa Armand on tehnyt jotain kiusallista. Vastuu kertomisesta on jätetty nuorelle kokemattomalle naisopettaja Sunnalle, joka toistelee hätääntyneenä, ettei ole kyse mistään vakavasta. Vaikka juuri vakavista asioista on kyse. Se käy ilmi, kun toisen pojan vanhemmat saapuvat kouluun. Syytteet saavat yhä raskaampia sävyjä. Mitä raskaammiksi syytökset poikaa ja äitiä kohtaan käyvät, sitä enemmän myös elokuva ottaa kierroksia. Tiukasti rajattu realistinen kerronta käy yhä surrealistisemmaksi.
On vaikea sanoa, mistä eniten pidin elokuvasta. Sekä ”uhrin” eli Jonin äiti (Ellen Dorrit Petersen) että Armandin äiti (Renate Reinsve) tekevät loistavat roolit. Elokuvan äänisuunnittelu on suorastaan nerokas. Ullmann Tøndelin taito yhdistää rohkeasti mustaa huumoria ja surrealistista kerrontaa sinänsä realistiseen draamaan saattaa joistakin katsojista tuntua oudolta, mutta minusta se on ohjaajan mitään pelkäämätöntä lahjakkuutta.
Esittelyn kirjoittaja: Tarmo Hotanen
Halfdann Ullmann Tøndel, 117 min, K12, Norja, 2024
